Itsetunnon kohotusta

Olin saksanpaimenkoirani kanssa lenkillä pari viikkoa sitten. Oli viikonloppu aamu. Kävelimme talvisessa maisemassa lampea ympäri. Asuin alueellani on hyviä ulkoilu reittejä ja kaunista luontoa. Sen vuoksi olen asunut kohta melkein 40 vuotta samassa kaupungin osassa. Joku aina ihmettelee miten voin asua täällä. Eikö siellä ole semmoista ja semmoista. Joka paikassa missä on paljon kerrostaloja ja kaupungin vuokrataloja tapahtuu. Tappeluita ja riitoja on joka paikassa. Itse olen kokenut asuin alueeni turvalliseksi ja mukavaksi.

Saavuin koiran kanssa lasten leikkipuistoon, jossa oli hiihtolatu ja luistinrata vieretysten. Osuin sattumalta kahden isän, joilla oli 2-4 vuotiaat muksut mukana heidän keskusteluun. Toinen isä oli lapsen kanssa leikkipuistossa ja toinen isukki hiihti pienokaisen kanssa. Oli mukava katsoa isää, joka neuvoi lapselle kuinka pienessä alamäessä pitää kumartua ja laskea mäki alas. Lapsi teki kuten isä oli neuvonut ja suoriutui hienosti laskustaan. Lapsi ei ollut varmaankaan 3 vuotta vanhempi. Toinen isä joka oli puistossa huusi toiselle, että olette lähteneet hiihtämään. Hiihtäjä isä vastasi toiselle, että joo pitää harjoitella. Toinen isä kertoi miten oli ollut hetkeä aikaisemmin lapsen kanssa luistelemassa. Yhtään ei saanut pitää lapsesta kiinni ja lapsi oli luistellut 5 metriä kaatumatta. Hiihtäjä isä vastasi, että hienoa niin pitääkin. Eihän nyt kiinni pidäkään pitää jne.. isät kehuivat ja kannustivat lapsia. Keskustelu jatkui minun ja koiran jatkaessa matkaa. Mietin, että näistä lapsista kasvaa tasapainoisia ja terveitä aikuisia. He saavat isien ihailua ja kannustusta jo vauvasta saakka. Jos tämänkaltaisia vanhempia olisi enemmän niin lapset ja nuoret oireilisivat psyykkisesti vähemmän. Isät olivat nuoria ja urheilullisia. Heistä näkyi itsestään psyykkinen ja fyysinen tasapaino. Olisimpa yhtä paljon jaksanut kehua ja kannustaa omia lapsiani. Tottakai olen kehunut heitä ja ollut ylpeä heistä. Nyt nuorimmaisen ja viimeisen lapseni kohdalla olen ehkä eniten sitä tehnyt. Hän on 12 vuotta ja tietää olevansa ihana ja suloinen. Pastori terapeutti Seppo Jokinen on korostanut sitä kuinka tärkeää on sanoa lapselle, että hän on ihana ja suloinen. Aikuinen ei voi sanoa sitä liikaa lapselle. Lapsen itsetunto muodostuu siitä mitä vanhemmat ja muut hänestä ajattelevat ja sanovat. Jo pieni vauva seuraa äidin kasvojen ilmeitä onko äiti tosissaan ja rakastaako hän ja kelpaako vauva hänelle.

Myös me aikuiset tarvitsemme ihailua ja kannustamista. Huonoa itsetuntoa voi nostaa saamalla ympäristöstä positiivista palautetta. Joku viisas on sanonut, että tarvitaan 10 positiivista palautetta korjaamaan yhden negatiivisen palutteen vauriot. Siis aika monta. Me voisimme jokainen miettiä miten me voisimme kannustaa ja tukea toisiamme. Voisimmeko sanoa työkaverille tai perheen jäsenelle jotakin hyvää. Minun työpaikalla on tullut tavaksi, että raskaan työpäivän jälkeen joku saattaa sanoa, että kiitos tästä päivästä. Oli mukava olla kanssasi työvuorossa. Tämä tuntuu hyvältä ja nostaa työmotivaatiota. Masentunut ihminen ottaa herkemmin itseensä. Negatiivinen asia paisuu isoksi ja vie mielenrauhan. Hyvällä itsetunnolla ja terveellä psyykkeellä varustettu ihminen ei edes huomaa ja ajattele vastoin käymistä. Hän ottaa sen elämään kuuluvana sen enempää sitä jääden miettimään. Me suomalaiset asumme pohjoisen kylmässä ja pimeässä. Itse huomaan näin vuoden alussa olevani väsynyt ja asiat mättävät. Pitäisi laihduttaa ja reipastua. Aurinko on siitä kumma, että se vaikuttaa niin paljon ihmisen mielialaan. Kevään koittaessa ja kesän tullessa tulee aurinkokin esiin ja alkaa lämmittää sydämeen saakka. Koitetaan jaksaa siihen saakka ja valaa hyvää mieltä läheisiimme.