Minä 48 vuotias

8.3.1965 synnyin Karjaalla klo 23:45. Äitini synnytti minut ruotsinkielisellä alueella. Isäni oli jossakin rilluttelemassa. Siitä on nyt vierehtänyt 48 vuotta. Enään en asu Karjaalla vaan Keski-Suomessa. Isäni asustaa jossakin Härmässä ja äitini asuu Keski-Suomessa. Lapsuuteni oli ihan tavallista ja onnellista vaikka elinkin yhdenhuoltajan perheessä. Lapsuus meni nopeasti sekä nuoruus. Nyt huomaan olevani keski-ikäinen hieman tai enemmän pyöreä nainen. Tädiksi en itseäni kuitenkaan miellä. Sisälläni asuu tyttönen. Olen neljän lapsen äiti ja kahden lapsen mummo. Kummilapsia minulla on ..hetkinen kolme..neljä..viisi. Olikohan niitä viisi.Osa on jo aikuisia. Kun katson peiliin huomaan hiusteni harmaantuneen. Harmaat hiukset ovat siitä keljuja, että ne ovat paljon paksumpia kuin tavalliset hiukset. Olen aina värjännyt hiukseni punaisen sävyiseksi. Nyt minun pitää katsoa väripaketista sellainen, jossa lukee tarkoitettu voimaakkaasti harmaantuneille hiuksille. Lisäksi huomaan näköni huonontuneen. En tahdo nähdä pienellä kirjoitettua tekstiä. Kasvoihin on tullut ryppyjä ja jäsenet ovat jäykät heti herättyä. Koiran kanssa aamuinen kävelylenkki saa minut käyntiin. Kuukautiset tulevat viellä säännöllisesti. Odotan mielenkiinnolla vaihdevuosia, joista ei niin julkisesti puhuta. Kuumia aaltoja ja muita omituisia oireita. Joku on sanonut, että vaihdevuosissa olisi tehnyt mieli karjua ja heitellä tavaroita. Onkohan se vapautumisen aikaa kaikista estoista. Voi olla oma itsensä ja kaikki menee vaihdevuosien piikkiin.Nyt viimeistään on alettava elää terveellisesti ja ruvettava liikkumaan jos haluaa eläkkeellä nauttia kaikesta siitä mitä ei ehtinyt työssä ollessa tehdä. Työkaverini jäi nyt tammikuussa eläkkeelle. Ihailen häntä kuinka hyväkuntoinen hän on ja nuorekas. Hän on ajanut pyörällä töihin, harrastanut avantouintia ym.

Toisaalta tuntuu haikealta kun vuosia tulee lisää. Lapsenteko aika on mennyt ohitse. Enään en saa kokea olevani raskaana ja hoitaa pientä vauvaa. En kyllä oikeasti kaipaa yöheräilyjä ja pienen lapsen vahtimista. On ihanaa, kun lapseni ovat isoja. Voin lähteä kotoa muutamaksi tunniksi ilman, että minun pitää huolehtia muista . Voin olla hiihtämässä tai koiran kanssa lenkillä kun siltä tuntuu. Kotiäiti vuosiani kaipaan aina silloin tällöin. Meitä oli silloin useampi yksinhuoltaja äitin samassa pihapiirissä. Joimme kahvia ja mietimme maailman menoa. Lapset leikkivät siinä vieressä. Oli lasten synttäreitä ja tupperkutsuja. Mietimme mitä teemme sitten kun kodinhoitotuki loppuu. Mihin kouluun haemme ja minne sijoitumme työelämässä. Lähimmäisen rakkaus näkyi meissä. Tuimme ja kuuntelimme vuorotellen toistemme huolia. Jaoimme asiat. Nyt lapsemme ovat isoja ja me äidit olemme töissä. Yksin meistä taivaassa. Perhekuviomme ovat muuttuneet lasten kasvaessa ja on tullut uusia puolisoita ja miesystäviä. Elämä jatkuu...

Naisten päivä ja syntymäpäivä lähestyvät

Helmikuu on saatu päätökseen ja maaliskuun alkupuolta eletään. Minulla on syntymäpäivä viikon päästä. Maaliskuun 8 päivä täytän 48 vuotta. Silloin on naistenpäivä ja Suomessa lippu hulmuaa salossa. Mietin mitä olen kuluneena vuotena saanut aikaan. Ja pitäisikö saada jotakin aikaan. Voisiko olla, että rauhassa oleminen riittäisi. Viime keväänä näihin aikoihin taistelin kesälomastani. Meillä töissä loma kiertää kesä-, heinä - ja elokuu. Jos olet pitänyt loman kesäkuussa niin seuraavana vuonna se on  pidettävä heinäkuussa. Näin jokainen voi suunnitella elämänsä kun tietää vuosiksi eteenpäin miten lomat ovat. Minun kohdallani se ei ollutkaan niin itsestään selvyys, koska olen sijainen jo seitsemättä vuotta talossa. Parannusta työoloihini on tullut sen verran, että osastonhoitaja lupasi, että olisin kolmantena jonossa, jotka vakinaistetaan. Voisin saada vakipaikan tänä vuonna. Minulle tarjottiin päihdesairaanhoitajan paikkaa terveyskeskuksesta. Mietin asiaa tarkkaan ja päätin pysyä nykyisessä pestissäni. Vuorotyö sopii minulle, koska en ole aamuherääjä. Pari aamua viikossa menettelee mutta viitenä aamuna se olisi kärsimystä. Vuorotyöläisenä minulla oli mahdollisuus päästä katsomaan kun pieni ekaluokkalainen lapsenlapseni osallistui koulun hiihtokilpailuihin vanhempien ollessa töissä. Voin nauttia talven valoisasta ajasta käydessäni koiran kanssa lenkillä. Kun muu perhe on koulussa minulla on koti vain minua varten. Saan pieniä hetkiä olla yksin. Vuorotyöstä tienaa paremmin kuin päivätyöstä jne.

Koin myös menetyksiä tänä vuonna. Minulle tärkeä ihana työkaveri jäi eläkkeelle. Ehdimme kulkea yhteistä taivalta kuusi vuotta. Hän oli uskovainen ja hänelle lapset ja nuoret olivat sydämen asia. Sain jakaa hänen kanssaan työasioita ja omia henkilökohtaisia asioita. Monesti soittelimme vapaa aikana, koska töissä ei ollut aikaa puhua omia juttuja. Rohkaisimme ja jaoimme asioita mitkä painoivat mieltä. Pidämme edelleen yhteyttä mutta kaipaan sitä aikaa kun hän oli työkaverini. Olen myös vierestä seurannut kun toinen ystäväni sairastui anoreksiaan. Hän oli viime keväänä osastohoidossa. Tilanne parani ja hän pääsi kotia. Nyt paino on taas laskenut ja mielestäni hän tarvitsisi sairaala hoitoa. Suomessa aikuista ihmistä ei voi pakottaa hoitoon kovinkaan helposti. Tuntuu pahalta katsoa vieressä kun ei oikestaan voi tehdä mitään vaikka työkseni hoidan psykiatrisia sairauksia.

Tänä vuonna perheessäni tapahtuu muutoksia tai sanoisinko eteenpäin menoa. Pienimmäiseni leikkautti ihanat kiharansa lyhyiksi ja on puhkeamassa murrosikään. Tytöt alkavat jonkin verran kiinnostaa ja pukeutumiseen kiinnitetään enempi huomiota kuin ennen. Hän on siirtymässä yläkouluun syksyllä. Tuttu ja turvallinen lähiö koulu jää taakse. Vielä hän tulee äidin kainaloon ja haluaa, että yhdessä teemme asioita. Lukiolaiseni kirjoittaa muutaman viikon päästä ylioppilaaksi ja menee armeijaan heinäkuussa. Hänellä on jatko-opintoihin haku kevään aikana. Miesystäväni aloitti tammikuussa lähihoitaja opinnot. Teimme paljon sen eteen, että hän sai opiskelupaikan. Kun psykologiset esteet oli voitettu ja hän löysi itsestään sisäisen hoitajan alkoi tapahtua. Ensin kolmen kuukauden hoiva-alan kurssi. Vuosi töitä vanhainkodissa ja nyt kahden vuoden lähihoitajakoulu. Minulla on hyvät vanhuuden päivät kun koulutettu vanhustenhoitaja vieressä. Tyttäreni käy toista vuotta lähihoitajakoulua. Hän teki työharjoittelun Invalidiliiton palvelutalolla, jossa minä ja hänen isänsä olimme töissä. Tytöllä on muistikuvia kun on lapsena käynyt talolla. Hän sai kiitettävän arvosanan työharjoittelusta ja häntä kysyttiin jo sinne kesätöihin. Olen aika ylpeä hänestä. Vanhin lapseni on myös ahkeroinut talven savustaen lohia. Saa nähdä mitenkä käy kun kesä tulee. Malttaako poika pysyä pois sisävesialukselta, jossa on kokannut viimeiset kymmenen vuotta. Työ menee hänellä omien lasten edelle. Jospa hän jonakin päivänä heräisi huomaamaan mikä elämässä on tärkeintä. Miniänikin aloitti opinnot. Hän on etsinyt alaansa ja kokeillut kaikenlaista. Nyt syksyllä hän aloitti merkonomi opinnot aikuisopistossa. On rankkaa opiskella pienten lasten äitinä. Itselläni on samoja kokemuksia.

Olen vähentänyt viime vuosina hommia. Lopetin tukiperhetoiminnan ja asukastoiminnan. Tällä hetkellä en opiskele mitään. Viime vuodet olivat aika ruuhkaisat ja vapaa aikana oli jotakin velvotetta. Nyt on ihan hyvä näin,, että käyn töissä ja olen  läheisteni kanssa. Omalle levolle jää aikaa. Ulkoilua pidän tärkeänä. Käyn koiran kanssa kävelyllä ja hiihdän. Kesällä uin ja marjastan. Kun ikää tulee huomaan, että elpymiseen menee enemmän aikaa. Työni on psyykkisesti kuormittavaa. Jotta voisin olla hyvä hoitaja on kuunneltava itseään.

Mitenkä vietän syntymäpäiväni? Olen perjantaina aamuvuorossa. Minulla on viikonloppu vapaata. Voisin leipoa kakun ja pyytää läheiseni kahville. Serkkuni tulee Helsingistä käymään. En varmaankaan mitään sen kummempaa tee. Vaio tekisinkö sittenkin...se jää nähtäväksi.