lauantai 24. marraskuuta 2012

Nostalgiaa








Tapasin tänään vanhan lapsuuden ystäväni. Hän on poikani kummitäti. Aloitimme päivän vierailemalla vanhassa koulussamme, jossa olimme yhdessä ala-asteella. Kouluun vierailu järjestyi hyvin, koska pojallani oli tänään joulumyyjäiset kyseisessä koulussa. Siitä on noin 35 vuotta kun itse kävin samaa koulua. Olin silloin 12 vuotias kuten poikani on nytten. Sitä ei huomaakaan miten nopeasti aika menee eteenpäin kun on omia lapsia. Koulua on remontoitu sen jälkeen. Koulun ovella muistelimme ystäväni kanssa missä olivat tyttöjen vessat ja missä kohdin vietimme välitunteja. Pojista emme silloin vielä paljoa ymmärtäneet. Mitä teimme ja mistä keskustelimme. Tunsimme olevamme jo melkein aikuisia ja järkeviä. Tuntui hullulta katsoa omaa pientä 12-vuotiastani. Lapsihan hän on vielä, eikä mikään aikuinen, vaikkakin järkevä. Ja uskallan väittää, että paljon järkevämpi kuin me 60-luvulla syntyneet. Silloin ei ollut kännyköitä eikä tietokoneita. Koulussa piti sopia jos halusi illalla tavata tai kävellä soittamaan ovikelloa. Joimme coca colaa ja ostimme R-kioskilta irtokarkkeja. Ajelimme polkupyörillä läheiseen nuorisokahvilaan. Tänään oli jotenkin muistojen päivä. Onneksi olin ottanut laukkuuni digikameran mukaan. Miesystäväni otti meistä kahdesta lapsuusajan ystävyksestä valokuvia koulun pihassa ja sisällä. Harmi, ettei valokuvia ole ala-asteelta, jolloin tutustuimme. Niin, me taisimme tutustua juuri samaisen koulun pihassa jos oikein muistan. Siinä kohtasimme ja aloimme rupatella. Ensin välitunneilla ja myöhemmin koulupäivän päätyttyä kotipihassa.

Tänään koulussa oli myyjäiset. Luokat keräsivät myyntipöydillä rahaa luokkaretkeä varten. Olin leiponut piparkakkutalon poikani arpajaispalkinnoksi. Siitä on jo tullut perinne, koska olen jo yli 10 vuoden ajan leiponut piparitalon lasteni myyjäisiin. Koska olen synnyttänyt  neljä lasta, On monet koulun myyjäisetkin ehtinyt olla. Nyt perinne loppuisi, koska nuorimmaiseni menee ensi vuonna yläasteelle. Jos haluan voin jatkaa perinnettä vielä seuraavat kuusi vuotta leipomalla lastenlasteni myyntipöytään. He käyvät samaa koulua jota minä kävin aikoinaan ja heidän isänsä, täti ja sedät.

Hanhiemon satuaarreVanhassa koulussamme pyörittyämme lähdimme kaupungille. Katselimme vaatteita ja koruja. Joitakin sovittelin. Kilojakin on tullut noista lapsuus ajan vuosista. Kellepä niitä ei olisi tullut. Keskustasta on paljon hävinnyt kauppoja siitä kun olimme teinejä. Anttila on vaihtanut paikkaansa. Sokos on pysynyt samalla paikalla. Tiimarit vielä ovat keskustassa, tosin hieman eri paikalla kuin silloin ennen. Sama bussinumero ajaa edelleen keskustan ja lähiön väliä. Poikkesimme myös kirjakaupassa. Hypistelimme keittokirjoja ja lasten satukirjoja. Osuipa sieltä käteen Hanhiemon satukirjakin ,joka meillä oli lapsena sekä Veljeni leijonamieli. Kuudennella luokalla taisin lukea Enid Blytonin Viisikko kirjoja ja Carolyn Keenen Neiti etsiviä. Kirjasto oli 2-3 km päässä. Muistan sen ihanan tunteen kun seisoin kirjastossa ja kuumeisesti etsin lukemattomia Viisikoita tai Neiti etsiviä. Ylä-asteella siirryin Agatha Cristien kirjoihin.

Aikamme kierreltyämme kaupungilla menimme Raxiin pitsalle. Aloitin porkkana keitolla ja salaatilla. Lapsuudessamme ei ollut pitserioita. Olin jo täysi ikäinen kun kävin ensimmäisen kerran pitsalla. Muistan, että äitini oli kuullut pizzoista ja niinpä mekin kotona aloimme tehdä niitä uuni pellillä itse. Myöskään hampurilaisketjuja ei ollut tullut kaupunkiimme. Meidän lapsuudessa kävimme grillikioskeilla ostamassa ranskalaisia perunoita, lihapiirakoita ja hampurilaisia. R-kioski näytteli suurta osaa irtokarkkilajitelmineen.
Veljeni, Leijonamieli
Muistan, että kävimme paljon uimahallissa uimassa ja kesällä järvessä. Luistelimme ja hengasimme pihalla ja välillä jonkun kotona. Teimme myös käsitöitä. Kokoonnuimme usein minun kotia puikkojen ja virkkuukoukkujen kanssa. Elämä oli oikeastaan aika huoletonta silloin kunnes pojat tulivat kuvioon. Sitten se päänvaiva vasta alkoi ja mielenrauha meni. Mut ei nyt pojista sen enempää.

Päivä oli mukava ystäväni kanssa. Kävimme kaupunki reissun päätteeksi meillä ja illalla vein ystäväni anoppilaan. Oli mukava nähdä hänen anoppia. Asuimme aikanaan samassa talossa ja olin heillä paljon kylässä. mietin, että pitäisi alkaa kirjoittelemaan lapsuusmuistoja ylös. Mitä kauemmin aikaa menee sen rakkaampia ystävistä ja muistoista tulee.

Uusia tuulia

Hyppäsin tänne Bloggeriin ilmaisesta blogi.fi sivustolta kirjoitettuani entisen täyteen. Tänne Bloggeriin mahtuu kuulema enemmän kirjoituksia kun entiseen. Alku huumassa avasin kaksi blogia ennen tätä kolmatta. Aikaisemmat blogini sisältävät matkustamista ja puutarhan hoitoa. Koin, että tietty aihepiiri rajoittaa minun luovaa ajattelu- ja kirjoittamisharrastustani. Sen vuoksi päätin avata vielä kolmannen johon voin vapaasti kirjoittaa sen hetkisistä asioista joita mieleni pulppuaa. Toki matkablogini on ajankohtainen lomaillessani ja kesällä mökki ja puutarhan hoito kuuluvat asiaan. Mutta eipä näistä sen enempää vaan aloitan kirjoittamisen nyt. Ihanaa...