8.3.1965 synnyin Karjaalla klo 23:45. Äitini synnytti minut ruotsinkielisellä alueella. Isäni oli jossakin rilluttelemassa. Siitä on nyt vierehtänyt 48 vuotta. Enään en asu Karjaalla vaan Keski-Suomessa. Isäni asustaa jossakin Härmässä ja äitini asuu Keski-Suomessa. Lapsuuteni oli ihan tavallista ja onnellista vaikka elinkin yhdenhuoltajan perheessä. Lapsuus meni nopeasti sekä nuoruus. Nyt huomaan olevani keski-ikäinen hieman tai enemmän pyöreä nainen. Tädiksi en itseäni kuitenkaan miellä. Sisälläni asuu tyttönen. Olen neljän lapsen äiti ja kahden lapsen mummo. Kummilapsia minulla on ..hetkinen kolme..neljä..viisi. Olikohan niitä viisi.Osa on jo aikuisia. Kun katson peiliin huomaan hiusteni harmaantuneen. Harmaat hiukset ovat siitä keljuja, että ne ovat paljon paksumpia kuin tavalliset hiukset. Olen aina värjännyt hiukseni punaisen sävyiseksi. Nyt minun pitää katsoa väripaketista sellainen, jossa lukee tarkoitettu voimaakkaasti harmaantuneille hiuksille. Lisäksi huomaan näköni huonontuneen. En tahdo nähdä pienellä kirjoitettua tekstiä. Kasvoihin on tullut ryppyjä ja jäsenet ovat jäykät heti herättyä. Koiran kanssa aamuinen kävelylenkki saa minut käyntiin. Kuukautiset tulevat viellä säännöllisesti. Odotan mielenkiinnolla vaihdevuosia, joista ei niin julkisesti puhuta. Kuumia aaltoja ja muita omituisia oireita. Joku on sanonut, että vaihdevuosissa olisi tehnyt mieli karjua ja heitellä tavaroita. Onkohan se vapautumisen aikaa kaikista estoista. Voi olla oma itsensä ja kaikki menee vaihdevuosien piikkiin.Nyt viimeistään on alettava elää terveellisesti ja ruvettava liikkumaan jos haluaa eläkkeellä nauttia kaikesta siitä mitä ei ehtinyt työssä ollessa tehdä. Työkaverini jäi nyt tammikuussa eläkkeelle. Ihailen häntä kuinka hyväkuntoinen hän on ja nuorekas. Hän on ajanut pyörällä töihin, harrastanut avantouintia ym.
Toisaalta tuntuu haikealta kun vuosia tulee lisää. Lapsenteko aika on mennyt ohitse. Enään en saa kokea olevani raskaana ja hoitaa pientä vauvaa. En kyllä oikeasti kaipaa yöheräilyjä ja pienen lapsen vahtimista. On ihanaa, kun lapseni ovat isoja. Voin lähteä kotoa muutamaksi tunniksi ilman, että minun pitää huolehtia muista . Voin olla hiihtämässä tai koiran kanssa lenkillä kun siltä tuntuu. Kotiäiti vuosiani kaipaan aina silloin tällöin. Meitä oli silloin useampi yksinhuoltaja äitin samassa pihapiirissä. Joimme kahvia ja mietimme maailman menoa. Lapset leikkivät siinä vieressä. Oli lasten synttäreitä ja tupperkutsuja. Mietimme mitä teemme sitten kun kodinhoitotuki loppuu. Mihin kouluun haemme ja minne sijoitumme työelämässä. Lähimmäisen rakkaus näkyi meissä. Tuimme ja kuuntelimme vuorotellen toistemme huolia. Jaoimme asiat. Nyt lapsemme ovat isoja ja me äidit olemme töissä. Yksin meistä taivaassa. Perhekuviomme ovat muuttuneet lasten kasvaessa ja on tullut uusia puolisoita ja miesystäviä. Elämä jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti